Kaukaa Siperian mailta toi tuuli kannen vetten päälle. Näytti se hieman huteralta ja huijuvalta, mutta mieli rohkea kokeilla teki. Kantoi se naapurin naisen, uskaltaa sinne siis oman koiransakin laittaa. Kantoi hyvin koirankin, miksei miestä.

 

Jäällä tuuli ja paukkui kovaa. Varmaankin pakkasukko vahvisti kanttaan. Kylmä viima toi mieleen kummia ajatuksia savolaismiehen päähän, varmaankin paleltuminen oli lähellä. Yht´äkkiä järven kansi narahti ja paukahti. Syntyi leveä railo. Vettä alkoi nousta jäälle. Siitäpä muuan savolaismies saikin aattehen; ”Nyt on matikkajahdin paikka!”

 

Kauan sitten muisti hän nähneensä loistavan elokuvan, jossa muuan mies mustavalkoisessa elokuvassa haaveili maailman parhaasta koirarodusta: Jodlaavasta Matikkakoirasta! Tuota koirarotua ei vielä näy mailla ei halmeilla, mutta tuon ajatuksen siivittämänä montaa koiraa on hommaan kokeillut tuo muuan savolaismies. Niin kävi tälläkin kertaa.

 

”Uljas punainen Kanadasta ja vielä vesikoira”, tuumi savolaismies. Eipä kestänyt kovinkaan pitkään, kun kaksi uljasta punakuonoa, koira ja isäntä olivat jäärailolla jodlaamassa matikoita luokseen. Siihen paikkaan istahti kaksi uupunutta matkalaista passiin ja siellä he tälläkin hetkellä jodlaavat matikoita luokseen: ”Järven poikki matka vie, [ja tähän väliin sitä jodlausta kovaa ja korkealta]”

 

Sen pituinen se

 

-Ari-

 

PS. Huumoria treeneihin vuodelle 2009! Team Noppee räväyttää vielä jossain vaiheessa tätä vuotta... ;)