Tadaa!! Me teimme sen! :D Pimu veti Varkauden kisoissa ensimmäistä kertaa ikinä kanssani nollaradan! Nyt siis yhtä enää uupuu noususta eteenpäin ja lähemmäksi tavoitteita.. :)

 

Ensimmäinen rata oli agilityrata. Hieman lähtiessä jännitti, koska treeneissä oli kontaktit menneet liiankin hyvin. *Kop kop* Rata oli sopiva meille, ei pelkkää suoraa, vaan hieman teknistä osaamistakin vaadittiin. Pimu yllätti minut täysin ottamalla hyvät ja nopeat kontaktit. Rata olikin sujuvaa ja vaikeat kohdat sain hoidettua suunnitellusti. Kolmanneksi viimeisellä esteellä Pimun takajalat sutasivat vain tyhjää, ja hyppy jäi vajaaksi. Rima putosi koiran pudotessa suoraan sen päälle. Harmi vaan, sillä nolla oli todella lähellä.

 

Tämä rata hieman sisuunnutti vain lisää ja toi rutkasti lisää itseluottamusta. Pakko kyllä myöntää, että pidin itselleni koiran leikittämisen jälkeen pienen puhuttelun, että muistan sen, että vahinko liukahduksia sattuu kaikille jossain vaiheessa.

 

Toinen rata olikin meidän. Olin jo lähtiessä varma hyvästä tuloksesta. Radalla oli kiemuraa ja suoraa, sopivasti kaikkea. Tullessani sisään maneesiin, muistelin usein nähneitä voittajakoirakoita, ketkä tulevat suoraan sisään selkä suorana itsevarmuutta uhkuen. Nyt koin sen tunteen!

 

Pimu veti innokkaasti radalle ja menohaluja löytyi. Hieman vielä fiilistelin sisällä laittamalla koiran paikoilleen ja käymällä radan mielessä läpi. Sitten vain lähtökarsinaan. Ei mitään heikkoa elettä eikä hirvittänyt yhtään. Kuuluttaja huusi meidät radalle, ja minä poika ystävällisesti tervehdin yleisöä käden heilautuksella ja kumarruksella. Nyt oli meidän vuoro näyttää. Kerrankin!

 

Tyylilleni uskollisena kuuntelin tuomarin pillin vihellyksen paikalla rauhassa ja mietin hetken jos toisenkin sitä, miltä kohta tuntuu. Aikaa kului ehkä parikymmentä sekuntia ja yleisö hiljeni. Oli aika käynnistää koneet! Punaisen nuolen laskin radalle ja sit painettiin. Tiukkoja valsseja koiran  edessä, lähetyksiä, haltuunottoja ja vauhtia. Sitä se oli! Pari kohtaa kyllä varmistin hidastamalla, mikä nyt nolottaa vähän, mutta nollarata oli tällä kertaaa prioriteetti yksi.

 

Ja se oli siinä! Raivokkaat riemun karjahdukset kaikuivat koko maneesissa vielä sekunteja suorituksen jälkeen. Minä hypin koiran kanssa tasajalkaa ja annoin onnemme loistaa! Tämä oli nyt se meidän juttu! Ei haittannut vaikka muutaman sekunnin voittajalle jäimme, sillä tiesin radan jälkeen meidän olevan voittajia joka tapauksessa. Niin monta ongelmaa on nyt selätetty ja voittaja-tunne on nyt sallittua vielä muutaman päivän. Sen jälkeen jatkamme nöyränä eteenpäin kohti kirkasta tavoitetta... ;D

 

Me kiitämme ja kumarramme jälleen kerran.