Nyt on sitten virallisesti aukaistu kesäkausi agilityn parissa. Ensimmäiset ulkokilpailut käytiin Mikkelissä viime viikonloppuna, jossa urakoitavana oli muutama startti.

 

Pimu kanssa kilpailin vain pari starttia, joissa tavoitteena oli saada hyvä fiilis ekoista oikeista kisoista alle. Koirahan toimikin uskomattoman hyvin. Sain kontaktit istutettua nätisti, ja muutenkin kikkailin vaikka mitä radalla :D! Keppien edessä valssia ja takana leikkauksia.. huh huh, ihanata!! Vihdoinkin agilityä, joka potkaisi suoraan sydämeen!

 

Radoilta ei tullut kuitenkaan nollia, mutta näihin kikkailuihin ne eivät kaatuneet, vaan jälleen helpossa kohdassa pudotin riman. Pitäisi ehkä pikkuhiljaa tajuta, että koirani todella seuraa minua.. No aika oli kohtuu hyvä jälleen pysäytyskontakteista huolimatta. Eiköhän tämä tästä, kunhan vaan treenataan hyvin, niin toukokuussa jyrähtää! :D

 

Mersumiehen elämä ei sen sijaan ollut ruusuilla tanssimista.. No eihän hyllyputki miestä pahenna, mutta kyllä toi 8 peräjälkeen on aika masentavan oloinen. Koirassa ei ole mitään vikaa ollut missään vaiheessa, vaan vika on nyt miehessä selvästikin. Jotenkin helpoissa kohdissa ohjaan huolimattomasti ja sitten pääse tapahtumaan niitä asioita, joita ei pitäisi. Meno oli nyt muutoin lupaavan oloista, ja kiemurat ynnä muut aiemmin hankalat kohdat hoidettiin jouhevasti. Koira tuntui aivan loistavalle molempina päivinä, joten tulos olisi ollut ansaittu. Nyt ei auta kuin treeniä paljon, ja ohjaaja ohjelmoitava ohjaamaan joka este tarkasti ja niihin jalkoihin liikettä!! Eiköhän tämä putki käännetä nyt päinvastaiseksi! ;D

 

Ja jottei elämä täällä lappeessa kävisi tylsäksi, niin olemme Pimun kanssa puuhailleet uusia asioita! :D Kevättä rinnassa molemmat uhkuimme kovasti eilen, joten räväytimme oikein kunnolla. Kyllä, otimme rullaluistimet kaapista ulos, sauvat käteen, koira valjaisiin ja baanalle! Hieman herätimme yleistä hilpeyttä, mutta se ei menoa haitannut. Huh huh, että oli menohaluja pikkuneidillä. Aivan mahtava fiilis jäi tästä kokeilusta! Pimu ei välittänyt luistimista lainkaan, vaan aurinkoinen parin asteen kesähelle sai pienen tollerin juoksemaan lassien lailla. Eka lenkille ei tullut juuri mittaa (alle parikymmentä kilsaa), mutta ensi kerralla sitten lisää.

Kilpailuja ja tiukkoja treenejä on riittänyt. Pieni vauhti-ihmeeni on näyttänyt jälleen kykynsä, ja ilo agilityyn on löytynyt jälleen kerran! Aivan mahtava tunnelma jäi eilisistä kilpailuista!

 

Pimu kilpaili siis Joensuussa kahdessa startissa. Harmittavasti yksi rima tuli kovassa vauhdissa alas. Liekkö ollut vauhtia sen verran, että ilmanvastus veti alas, vai mikä oli.. ;) Aivan mahtava rata oli muutoin, ja usko agilityyn löytyi jälleen! Kyllä me osataan, kunhan vaan uskalletaan painaa täysillä eteenpäin. Pimu teki radalla pohja-ajan, vaikka istutin kontaktit. Ehkä agilitymaailman ei sittenkään tarvitse olla aina niin mustavalkoista.. Ei ainakaan ferrarimiehen päiväunissa ;D

 

Kolmosissa ajelinkin radan sitten hopeanuolen kanssa. Yhteinen sävel alkanee pikkuhiljaa löytyä, sillä lappeen kisoista on huomattava parannus tapahtunut! Tällä kertaa tulos oli kuitenkin huumoria nostattavat tuplahyllyt, mutta se nollaputki on jo oven takana.. Vahva tunne siihen on, kunhan vielä opin ferrarin ohella mersumieheksi.. ;D

 

Nyt tulevan viikon aikana hiotaan koirat kuntoon, ja otetaan ulkokauden avauksesta motivoivat tulokset. Huumoria ja iloa tähän hommaan on tullut niin paljon, että kunnon hyllyputkikaan ei ihan heti kaada tätä hommaa! :) Luulen, että sen myös kuulee kisoissa varsin selvästi.. ;) Tsemppiä treeneihin kilpakumppaneillekin!

Tadaa!! Me teimme sen! :D Pimu veti Varkauden kisoissa ensimmäistä kertaa ikinä kanssani nollaradan! Nyt siis yhtä enää uupuu noususta eteenpäin ja lähemmäksi tavoitteita.. :)

 

Ensimmäinen rata oli agilityrata. Hieman lähtiessä jännitti, koska treeneissä oli kontaktit menneet liiankin hyvin. *Kop kop* Rata oli sopiva meille, ei pelkkää suoraa, vaan hieman teknistä osaamistakin vaadittiin. Pimu yllätti minut täysin ottamalla hyvät ja nopeat kontaktit. Rata olikin sujuvaa ja vaikeat kohdat sain hoidettua suunnitellusti. Kolmanneksi viimeisellä esteellä Pimun takajalat sutasivat vain tyhjää, ja hyppy jäi vajaaksi. Rima putosi koiran pudotessa suoraan sen päälle. Harmi vaan, sillä nolla oli todella lähellä.

 

Tämä rata hieman sisuunnutti vain lisää ja toi rutkasti lisää itseluottamusta. Pakko kyllä myöntää, että pidin itselleni koiran leikittämisen jälkeen pienen puhuttelun, että muistan sen, että vahinko liukahduksia sattuu kaikille jossain vaiheessa.

 

Toinen rata olikin meidän. Olin jo lähtiessä varma hyvästä tuloksesta. Radalla oli kiemuraa ja suoraa, sopivasti kaikkea. Tullessani sisään maneesiin, muistelin usein nähneitä voittajakoirakoita, ketkä tulevat suoraan sisään selkä suorana itsevarmuutta uhkuen. Nyt koin sen tunteen!

 

Pimu veti innokkaasti radalle ja menohaluja löytyi. Hieman vielä fiilistelin sisällä laittamalla koiran paikoilleen ja käymällä radan mielessä läpi. Sitten vain lähtökarsinaan. Ei mitään heikkoa elettä eikä hirvittänyt yhtään. Kuuluttaja huusi meidät radalle, ja minä poika ystävällisesti tervehdin yleisöä käden heilautuksella ja kumarruksella. Nyt oli meidän vuoro näyttää. Kerrankin!

 

Tyylilleni uskollisena kuuntelin tuomarin pillin vihellyksen paikalla rauhassa ja mietin hetken jos toisenkin sitä, miltä kohta tuntuu. Aikaa kului ehkä parikymmentä sekuntia ja yleisö hiljeni. Oli aika käynnistää koneet! Punaisen nuolen laskin radalle ja sit painettiin. Tiukkoja valsseja koiran  edessä, lähetyksiä, haltuunottoja ja vauhtia. Sitä se oli! Pari kohtaa kyllä varmistin hidastamalla, mikä nyt nolottaa vähän, mutta nollarata oli tällä kertaaa prioriteetti yksi.

 

Ja se oli siinä! Raivokkaat riemun karjahdukset kaikuivat koko maneesissa vielä sekunteja suorituksen jälkeen. Minä hypin koiran kanssa tasajalkaa ja annoin onnemme loistaa! Tämä oli nyt se meidän juttu! Ei haittannut vaikka muutaman sekunnin voittajalle jäimme, sillä tiesin radan jälkeen meidän olevan voittajia joka tapauksessa. Niin monta ongelmaa on nyt selätetty ja voittaja-tunne on nyt sallittua vielä muutaman päivän. Sen jälkeen jatkamme nöyränä eteenpäin kohti kirkasta tavoitetta... ;D

 

Me kiitämme ja kumarramme jälleen kerran.

Kaukaa Siperian mailta toi tuuli kannen vetten päälle. Näytti se hieman huteralta ja huijuvalta, mutta mieli rohkea kokeilla teki. Kantoi se naapurin naisen, uskaltaa sinne siis oman koiransakin laittaa. Kantoi hyvin koirankin, miksei miestä.

 

Jäällä tuuli ja paukkui kovaa. Varmaankin pakkasukko vahvisti kanttaan. Kylmä viima toi mieleen kummia ajatuksia savolaismiehen päähän, varmaankin paleltuminen oli lähellä. Yht´äkkiä järven kansi narahti ja paukahti. Syntyi leveä railo. Vettä alkoi nousta jäälle. Siitäpä muuan savolaismies saikin aattehen; ”Nyt on matikkajahdin paikka!”

 

Kauan sitten muisti hän nähneensä loistavan elokuvan, jossa muuan mies mustavalkoisessa elokuvassa haaveili maailman parhaasta koirarodusta: Jodlaavasta Matikkakoirasta! Tuota koirarotua ei vielä näy mailla ei halmeilla, mutta tuon ajatuksen siivittämänä montaa koiraa on hommaan kokeillut tuo muuan savolaismies. Niin kävi tälläkin kertaa.

 

”Uljas punainen Kanadasta ja vielä vesikoira”, tuumi savolaismies. Eipä kestänyt kovinkaan pitkään, kun kaksi uljasta punakuonoa, koira ja isäntä olivat jäärailolla jodlaamassa matikoita luokseen. Siihen paikkaan istahti kaksi uupunutta matkalaista passiin ja siellä he tälläkin hetkellä jodlaavat matikoita luokseen: ”Järven poikki matka vie, [ja tähän väliin sitä jodlausta kovaa ja korkealta]”

 

Sen pituinen se

 

-Ari-

 

PS. Huumoria treeneihin vuodelle 2009! Team Noppee räväyttää vielä jossain vaiheessa tätä vuotta... ;)

Treenailua Pimun kanssa on tehty hyvin ahkerasti. Tokoa olen yrittänyt taas pitkästä aikaa tavoitteellisesti tehdä, ja tavoitteena on oikeesti saada sitä 0-tulosta parempi muissa kuin alokasluokassakin. Nome-juttuja on pikkuhiljaa palauteltu ohjaajan mieliin, jotta taas muistais, mistä siinä olikaan kyse. Agilityäkin käytiin harjoittelemassa.

Pieni kipinä taas agiinkin iski. Tuntuu kyllä, että pitkä kilpailukesä vetää mehut pois koko lajista, ja parin kuukauden tauko teki hyvää. Nyt on taas motivaatiota lähteä rakentamaan sitä täydellistä rataa, ja tavoitteet nousivat jälleen pykälällä. Ehkä siirtyminen toisiin väreihinkin toi mukanaan sopivaa lisämotivaatiota harjoituksiin, mutta siitä lisää myöhemmin...

Nyt kun vaan ne lumet tulis jostain takaisin, niin päästäis treenaamaan tosissaan valjakkohiihtoakin. Isännän ja koiran pitää kyllä päästä kesäkuntoon, pelkkä salitreeni ei meitä kehitä. :)

Miten se joka keväinen sanonta koiraihmisillä meneekään, että "Kevät toi, kevät toi pentukuumeen..." Mikä ihme noissa pienissä viehättää? Enkä puhu nyt tollerista, vaan isonakin pienestä rodusta, jolla voitetaan MM-kisat... Mini-luokka kaipaa selvästi lisää miehiä, ja aikanani kannan korteni kekoon. Nyt vaan pitäis se "Pami" löytää jostain... Onko kukaan nähnyt? Kuulemma hän on hyvin pirtsakka, nopea, sähäkkä, lempeä, ....